A A A


Pansuola tukee PuNaista

"Pansuola haluaa olla mukana edistämässä naisten sydänterveyttä osallistumalla PuNainen-kampanjaan. Ruuanvalmistus on tärkeä osa perheiden arkea ja myös erinomainen tapa saada hetkeksi koko perhe koolle. Ruuanvalmistuksen ja aterioinnin lomassa voi huoltaa sydäntään sekä valitsemalla sydänystävälliset raaka-aineet että unohtamalla arjen paineet viettämällä mukavan hetken läheisten kanssa kokkaillen ja hyvästä ruuasta nauttien. Pansuola haluaa rohkaista naisia valmistamaan sydänystävällistä ruokaa ja näin tekemään hyvää sekä omalle että läheistensä sydämelle. On helppo rakastaa kun on hyvä sydän!"

Oriolan tuotepäällikkö Anna-Maija Toivonen

Pansuola on vuonna 2010 tuottamassa sydänystävällistä reseptiikkaa, jota löytyy mm.nettisivuiltamme toukokuussa. PuNainen-kampanja tulee näkymään myös Oriola Oy:n henkilökunnalle vuoden aikana järjestettävän tapahtuman merkeissä.

www.pansuola.fi

 

SIVUN ALKUUN »